!

torstai 22. joulukuuta 2011

Kodin lämmössä

Vain kaksi yötä jouluun.....ja sitten pääsee rauhoittumaan. Sunnuntaina haettiin ja koristeltiin kuusi. Kuusen tuoksua ei voita mikään ja ne valot. Kissa antaa kuusen olla rauhassa, mitä nyt käy sen alla istumassa. Sen sijaan meidän nuorimmainen käy poimimassa kuusen koristeet alaoksilta :)

Lunta satoi hiukan, mutta juuri sen verran, että joulu tuntuu jo paljon todellisemmalta. Eilen ja tänään päästiin pihalle laskemaan pulkilla ja tehtiin lumilyhtykin. Nurmikolla pulkan veto onnistuukin hyvin ja kyllä oli lapsilla kivaa, kun pääsi pulkan matkaan. Rasmuksen iloa oli hauska seurata, kun on ensimmäinen talvi josta pääsee nauttimaan.
Viime viikonloppuna sain olo- ja ruokahuoneen lattiat pestyä ja vahasin ne. Täytyy myöntää, että ilme on huomattavasti kauniimpi. Vaikka en tuosta parketista tykkääkään. Tänään vielä saunan pesu ja sitten saa joulu tulla. Siivoukset ja muut hössötykset saa jäädä ja keskityn vain nauttimaan kodista ja sen lämmöstä. Laatikot haetaan tänään äidin kanssa sellaisesta lihapuodista, jossa tekevät ne itse. Joka joulu on äiti tai minä tehnyt laatikot itse, nyt en jaksa. Kaupan laatikot passaa meille. Kinkun meillä paistaa perinteisesti mies, joka valvoo aaton aaton yön....se on hälle pyhä asia ;) mä en siihen puutu. Hyvä ja maukas kinkku on aina ollut.

Me ollaan itse jätetty lahjojen hankinta aika minimiin. Lapsille vain parit lahjat, sillä niitä tulee ihan "liikaa" jo muualta. Mä kun en tykkää, että pitää pakolla ostaa vaan jotain, jos ei ole niin tarvetta. Mieluummin sitten väkerrän jotain pientä itse. Antamisen ilo on parasta, mutta tykkään siitä ihan muuten vaan....fiiliksen mukaan. Lapsille tietenkin on tärkeää saada paketti tai kaksi....voi sitä jännitystä ja paketin rapinaa joulu aattona! Itsekin jännittää niiden puolesta ja onhan se kiva saada oma pakettikin. Jos sitä on ollut kiltti....hys hys....eipä siitä sen enempää.

Meillä on tässä välissä sattunut ja tapahtunut. Sasun kerhon joulujuhlassa meidän pojalla syttyi tukka tulee! Lapset istuivat yleisön edessä, jossa esittivät ja lauloivat. Juhlan viimeinen laulu oli juuri loppumassa, kun huomasin, että Sasun takaa nousee savua. Juoksin hänen luokseen, kuten moni muukin ihminen. Vaari oli mukana juhlassa ja huomasi, että Sasun tukka oli ollut liekeissä. Aluksi tietenkin kaikki hätääntyivät, kun  ei tiedetty todellista vahinkoa. Tukka oli palanut juureen saakka ja oli ihan takkuinen ja musta. Onneksi paikalla oli sairaanhoitaja, joka neuvoi pitämään putsauksen jälkeen kosteana ja viileänä ainakin varttitunnin. Menimme vielä terveysasemalle näyttämään päätä ja säikähdyksellä selvisimme. Pienen pieni punainen läikkä on tästä onnettomuudesta muistona. Onneksi ei vaatteet syttyneet tuleen! Tuolien takana oli pöytä, jossa paloi tuikkuja. Ei ollut ehkä ihan paras paikka siinä lasten vieressä.

Eilen sitten kävi jotain, mitä en olisi uskonut tapahtuvan. Meidän nuorimmainen sai käsiinsä konetiskiaineen ja ehti sitten laittaa sitä suuhunsa! Paljoa ei mennyt, mutta meni kuitenkin. Kun tajusin mitä oikein oli tapahtunut, niin menin hiukan paniikkiin. Tottakai huuhdeltuun suu ihan ensimmäisenä. Rasmus ei ollut moksiskaan. Sen verran kun tietää, että aikamoisia myrkkyjä nuo ovat! Soitin ensin miehelle, että varmaan lääkäriin täytyy lähteä. Ja sitten myrkytyskeskukseen. Siellä selvittivät, että voi tulla huonovointisuutta tai ripulia, mutta hengenvaaraa ei kuitenkaan ole. Tämä rauhoitti hiukan....ja koska ei lääkäriin kehottanut menemään, toivoin vain, ettei mitään muuta tästä seuraisi.
En tiedä miten sitä luulee, ettei näin voisi käydä, jos säilyttää aineita lasten ulottuvilla. Nyt voin sanoa, että kaikki mahdolliset vaaralliset aineet on piilossa. Ja äiti soimaa itseään....miten voin olla niin ajattelematon! Ehkä tästä jotain opin. Olen vain onnellinen, että meidän pienet ovat hengissä ja voivat hyvin....kaikesta huolimatta. Elämä on niin hauras ja lyhyt. Vastoinkäymiset siitä aina muistuttavat.

Elä hetkessä. Nauti siitä, mitä sinulla on. Hetkessä eläminen on parasta.


Aattoaamuna jännitetään, onko tonttu tuonut sukkaan jonkun yllätyksen.

Lisää kuvateksti


Rauhallista ja iloista joulua kaikille teille ihanille ihmisille!!

torstai 15. joulukuuta 2011

Nöpön kuulumiset


"Herätit sit mut päiväunilta". Nöpö nukkuu melkein aina päiväunet meidän pesutilassa. Siellä sillä on myös oma kori hyllyllä. Monesti makaa myös lattialla. Lattialämmitys taitaa olla kissan mieleen :)

Ruokailun ja unien jälkeen kelpaa venytellä!

"Vielä yksi poseeraus ja sit mä meen takas nukkuu!"
Nöpöstä piti laittaa jo viikko sitten juttua ja nyt kun hänestä kyseltiin, niin tässä tulee.
Musta tuntuu, että Nöpöllä meni useampi kuukausi, että se täysin kotiutui ja siitä on nyt tullut meidän ihka oma kisu ja perheenjäsen. Kissa ei muutenkaan niin helposti unohda rakkaitaan ja lämpenee ainakin koiraa hitaammin keveruus asteella.
Nöpö nukkuu usein meidän sängyssä koko yön, varsinkin kesän jälkeen. Tykkää muuten tulla pään viereen tyynylle ja nuolee sitten mun tukkaa....olisiko entisessä kodissa tähän tottunut? :)
Antaa lapsien koskea, jopa tuon meidän nuorimmaisen puolivuotiaan. Rasmus saattaa joskus ottaa Nöpön "kiinni" ja Nöpö ei siitä välttämättä ihan heti mene pois. Ei siis räppäile tai muuten komenna tätä. Nyt kun on ollut kovin sateista ja pimeää, kissa käy vain satunnaisesti ulkona tai vaan kurkkaa ovelta. Pari kertaa on tuonnut taas hiiriä saaliiksi, eilen viimeksi :) Lisäksi kaverille on tullut jonkin verran painoa lisää tai ainakin ulkoisesti on havaittavissa vähän merkkejä :) olenkin joutunut hiukan vähentämään ruokaa, kun alkuun laiton aina kaverille kupin täyteen, kun tuli sitä pyytämään. Ja usein pyysikin.

Nöpö on ihan mainio kisuli luonteeltaan. Se kun on sellainen koirakissa. Kerjää ruokaa ja syökin melkein mitä vaan. Tulee kutsusta luokse ja muutenkin on kovin seurallinen. Tosin yksi piirre ei ihan koiramainen ole, nimittäin kaveri tykkää kiipeilystä. Niin useasti on katti bongattu puissa kiipeilystä. Ja nyt jo kahteen kertaan on jäänyt puuhun, kun on kiivennyt niin korkealle.

Toisella kertaa tiedettiin, että koira oli sen ajanut puuhun. Nöpö kun tykkää istuskella tuossa pihalle tultaessa kävelytien vieressä. Siinä on sitten ilmeisesti koira sen huomannut ja lähtenyt perään meidän pihalle asti. Ensimmäisellä kertaa mä sain kaverin puusta, tikkaat juuri ja juuri yltivät katin luokse. Toisella kertaa samassa puussa Nöpö oli ihan latvassa....siis miten se oli sinne päässyt??? Tällä kertaa ei siis ollut mitään mahiksia sitä hakea puusta. Ehdinkin jo soittaa palokunnalle, jos tulisivat kissaparan pelastamaan. No olisihan ne tulleet....ihan tosi, aika huippujuttu. Mutta siinä sitten aloin Nöpöä kovasti kutsumaan ja niin tämä pikkuhiljaa alkoi hivuttautumaan puusta alas. Jonkun matkaa pääsikin, mutta sitten petti kynnet....ja tuli alas aika vauhdilla ja korkeelta! Mutta onneksi noilla kissoilla on ainakin se yhdeksän elämää. Niin se vaan jaloilleen putosi.
Niin että kyllä me ollaan iloisia uudesta perheen jäsenestä ja halutaan toivotella sinne vanhaan kotiin oikein ihanaa joulua!!!
Sylissä on ihan top paikka makoilla

Tässä olen sitten mietiskellyt tätä elämää ja vanhan talon remppaa. Rempassa saa aina huomata sen, että kun ryhtyy työhön, niin aina löytyy jotain muuta tai hiukan yllättäviä käänteitä. Vähintäänkin niin, että sitä luulee jonkun työn olevan aika simppeli ja nopea tehdä...mutta toisin käy. Eihän se ihme ole, jos ei ole juurikaan kokemusta remppahommista ja kaiken saa opetella kantapään kautta. Kyllähän se hidastaa ja joskus täytyy tehdä sitten ne hommat ihan uusiksi. Onneksi tätä ei ole vielä tullut vastaan.

Mutta hiljaa hyvä tulee. Mun neljästä ruokatuolista, jopa kaksi on valmista. Rappuset ovat melkein puolivälissä. Miehen hommista tänne sitten enemmän kun taas joskus edistyisivät.
Ja tammikuussa aloitetaan meidän olohuoneen ja ruokatilan kattojen maalaus. Tämä projekti on kuulemma sit ihan mun juttu, näin mies sanoi :O . Onneksi on joku jo ehtinyt tarjoutua avuksi....se voi olla ihan kiva juttu tähän hommaan! Ei mitään paineita ao. henkilöille ;D
Ehkä sitä joskus pääsee vielä maalaamaan ja tapetoimaan myös näiden tilojen seinät :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Syntymäpäivän aatokset

Mun syntymäpäivän aamun kohokohta oli ihan varmasti se, kun Sasu katosi yhtäkkiä alakertaan ja palasi mukanaan lasi kaakaota äidille sänkyyn tarjoiltuna <3. Hän olisi halunnut leipoa isin kanssa, mutta työpäivänä se ei ollut mahdollista. Illalla sain kahvit ja kaakat kukkien kera mieheltä <3

Nyt sitten mietin mitä tässä kymmenen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Mieheni tapasin 10 vuotta sitten, ensi kesänä tulee kymppi täyteen. Hyvä kumppani ja loistava isä hän meillä on <3.
Yhteen muutettiin aika pian tai Saku mun luo. Pian vuokrattiin asunto Mechelininkadulta ja siellä asusteltiin vuoden verran. Matkusteltiin yhdessä ja mulla oli vielä kaksi ihanaa koiraa Niki ja Lady. Ostimme yhteisen kodin Uusmäestä 2004. Sasu syntyi 2007 ja on varmasti parasta Rasmuksen lisäksi elämässäni. 2009 ostimme tämän nykyisen rintamamiestalon Espoosta ja Rasmus syntyi 2010 keväällä.

Mietin, että missä olisin, jos en olisi tavannut Sakua kesäkuussa 2002?? En ainakaan olisi tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin! Varmaan seilaisin ja matkustelin paljon. Tekisin pitkiä työpäiviä ja nauttisin omalla tavalla vapaudesta. Mutta varmasti ilman kumppania olisin pidemmän päälle onneton. Mä satun olemaan aika vapaa sielu ja olen aina rakastanut omaa tilaa ja vapautta. Joskus kieltämättä on ahdistanut se oman ajan puute. Se, miten kiinni lapset ovat mussa ja miestäkin tulee huomioida. Vaikka joskus väsyttää ja kiukuttaa. Harmittaa ja itkettää. Silti en vaihtaisi tätä elämää. Lapset ja perhe ovat elämän suola ja antavat voimaa niin pienissä kuin isommissakin murheissa. Mikä voisi olla huonommin sitten, jos ihminen on vielä terve.


Vielä ehkä odotan sitä viisastumista :) omalla tavallaan sitä on ainakin kypsempi käsittelemään asioita. "Nainen on kuin viini, se vain kypsyy vanhetessaan". Mutta useassa kohtaa tuntuu, että miksi ei voinut toimia toisin....vaikka tietää, että mikä on oikein ja mikä väärin.
Mutta mä elän aika tunteella ja mun on tosi vaikee peitellä niitä. Sanoa poksautan asiat aika suoraan ihmisille....tai no niille lähimmäisille. Mussa on kestämistä ja joskus mietin, miten mun mies jaksaa mun kiukutteluja ja oikkuja. Se on niin mukautuvainen ja joustava. Kunpa mäkin olisin. Mutta jos ne erilaisuudet olisi sitten sen suhteen suola :) mä oon mä ja kelpaan ihan näin, ok. Vaikka arvostankin elämää, ei sitä kannata niin vakavasti ottaa. Jos jotain vielä toivoisin, niin enemmän huumoria ja naurua kaiken arjen ja juhlan keskelle. Olen onnellinen nyt ja tässä.