!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MEIDÄN PÖRRÖ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MEIDÄN PÖRRÖ. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Toukokuussa tapahtuu

Enpä ole päässyt päivittämään blogia, kun joku ihmeen virushälytys ilmoittelee blogia avattaessa. Eipä mitään ole kuitenkaan loppuen lopuksi tästä huolimatta koneelleni tapahtunut?!

En tiedä mistä aloittaisin, kun niin paljon on taas ehtinyt tapahtua.
Meillä oli tässä pari viikkoa sitten "pihatalkoot" ihanien ystävien seurassa. Pihaa hiukan haravoitiin ja laitettiin vanhojen luumupuiden juurelta taimenalkuja kasvamaan eri paikkaan. Saa nähdä miten lähtevät kasvamaan, ainakin näin alkuun niitä täytyy muistaa kastella hyvin.

Hämähäkkikeinun viereen tulee vielä kaveriksi ihan tavallinen keinu.
Meillä oli täällä oikein timpuri ystävä apuna ja niinpä miehet yhdessä tekivät lapsille pihakeinun. Siitä tuli hieno! Kiitos taas ihanille ystäville! Pihakeinuun on tänään asennettu hämähäkkikeinu ja hyvät kiikut on lapset siinä jo saaneet :)

Toukokuun ensimmäinen päivä on meidän nuorimmaisen syntymäpäivä. Rasmus täytti 2 vuotta! Kotona juhlittiin mukavassa seurassa temperamenttisen suloista päivänsankaria. Sää oli aurinkoinen, mutta vielä kovin  kolea. Joten terassikattaus jäi tälläkin kertaa laittamatta.
Simat ehtivät juuri vapunaatoksi valmiiksi ja vappupäivän aamuna tehtiin vielä makoisia munkkeja juhlapöytään.






Meillä alkoi eilen uusi pihaprojekti. Tästä kirjoitan sitten enemmän, kun projekti on valmis. Hauskaa tässäkin on se, miten pienestä projektista kasvoi taasen melko suuri juttu :)) ihan kuin tota tekemistä ei jo muutenkin olisi!


Perjantai iltaa vietettiin taas hyvässä seurassa, ilman lapsia, Vantaan hotellissa. Yövyimme hotellissa, joten kotimatka ei ainakaan rasittanut. Mikä sen parempaa kuin hyvä seura ja tanssia sai :))


torstai 3. helmikuuta 2011

Rasmus 9 kk

Mä innostuin ja niin taisi Rasmuskin innostua sormiruokailusta ;D

kaveri kyllä syö ihan itsekseen käsillä...vaikkakin iso osa rippeistä saattaa löytyä lattialta! Jos kiirusta ja menoa tiedossa, annan omatekemää sosetta...

Rasmus päätti nyt sitten kerralla tehdä temput. Tähän mennessä on satunnaisesti istutettu kaveria, joten ei ole sitä hiffannut. Nyt sitten istua jöpöttää pitkänkin tovin ja touhuilee omiaan.

Lisäksi samalla aloitettiin konttaamaan ahkerasti....ja ihan uusi valloitus on nyt sitten seisomaan nousu tukea vasten. Tämä on aika hurjaa touhua, kun kaveri ei vielä osaa pitää kiinni kunnolla ja laskeutuminenkin on vielä huteraa...mutta mutta hyvin menee. Ja koska ensimmäinen porras on jo valloitettu, niin kait ne portit pitää sitten vaan asentaa portaikkoon ;/































p.s. ja ehkä hauskin löyty mitä kaveri on aikoihin tehnyt on oma pippeli ;D
Posted by Picasa

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Rasmus 8 kk


Tähän mennessä on taas ehtinyt meidän jässikkä oppia paljon uusia asioita!
Ryömiminen sujuu jo vauhdilla ja pitkään on harjoiteltu konttaamista, niin päivisin kuin öisinkin ;)
Lisäksi juuri viikkoa ennen joulua kaveri sai ihka ensimmäiset 2 hammasta alariviin. Niin kauniin valkoisina ne jo sieltä näkyvät....täytyy sanoa, että aika levottamat yöt olivat ennen niiden puhkeamista!!! Isoveljellä kun hampaiden tulosta ei tiennyt, ennen kuin sattui sinne suuhun kurkkaamaan ;)
Top 3:
- käsien hakkaaminen pöytää vasten
- ryömiminen
- kahden esineen lyömistä yhteen

Ja iskän kanssa on jo opeteltu "high five" -läpsäytykset...täytyyhän sitä osata jo ylävitoset ennen vuoden ikää ;D
Meillä oli tuossa pitkään sairastelua, kun kaikki oltiin vuoronperään tai erikseen sairaana. Nyt näyttäisi siltä, että pöpöt on toistaiseksi selätetty. Puolivuotis rokote otettiin välipäivinä ja siitä nousi kova kuume ja muutenkin kaveri oli aika tööt! Edellisestä rokotteesta kun ei tullut mitään oireita. Talvi on ollut edellistäkin talvea lumisempi ja kotona on tehty paljon lumitöitä. Joulu meni ja uutta vuottakin ehdittiin raketein juhlistaa. Nyt on ihana aloittaa uusi vuosi taas reippain askelin.

8 kk:n mitat oli 9 kg ja 70 cm

lauantai 6. marraskuuta 2010

Rasmus oppii



Ööööf....johan nyt tapahtuu! Rasmus otti sitten oikein harppauksen ja kerralla innostui uusista löydöistä! Viime viikon torstaina lähdettiin ryömimään aiempaa aktiivisemmin ja taktiikka on jo aika hyvin hallussa ;D
Top 3:
- Ryömiminen
- Istumaan punkeaminen
- Jalat suuhun

Tuntuu, että nyt kaveri oppii ihan vauhdilla kaikkea. Lisäksi myös "pinsaria" eli pinsettiotetta harjoiteltu oikein keskittyneesti. Kaveri on hiffannut, että mulla on nää sormet ja näillä voi tehdä kaikkea tosi coolia ;)

p.s. kuvassa Rasse pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan kiikkua ja kuva kertoo kaiken: He was in Love!! Kiikku saatiin lainaan serkkupojalta ja on kyllä meidän kaverille niin mieleinen..

maanantai 1. marraskuuta 2010

Rasmus tänään 6 kk

RASMUS Top 3:
* jalkojen vieminen suuhun
* isoveljen kanssa kikattaminen
* äitin tissi ;)




Meidän pörrön puoli vuotta tuli täyteen kovin räkäisissä tunnelmissa. Kaveri on ensimmäistä kertaa kunnon räkätaudissa....kuumettakin oli. Yöt ovatkin nyt ensimmäistä kertaa meillä olleet levottomat ja tämä mamma on ihan tööt valvomisesta! Huh huh, miten joku voi jaksaa tätä viikko tai kuukausi tolkulla?? Kait sitä jaksaa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.

Muuten meidän kaveri on niin aurinkoinen, että hymyn voimalla tässä mennään :) Hmm, ja osittain tuo levottomuus saattaa johtua hampaistakin, luulen ettei mene enää pitkään kun eka hammas tulee näkymään...mutta tiedä näistä.


Rasmus ei vielä kääntyile, mitä nyt joskus sängyssä. Kovasti yrittää jo eteenpäin ja aina välillä jotain tapahtuukin, mutta enimmäkseen pyöritään paikallaan tai peruutetaan.
Senkin edestä kaveri jokeltaa ja tarinoi...voi sitä asian määrää. Kaikki pitää nähdä, mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki tavarat pitää saada suuhun ja auta armias, jos häneltä ottaa jonkun luvattoman tavaran pois, niin johan tulee suuttumus ;))



Torstaina on neuvola pitkästä aikaa, niin tietää taas miten kaveri kasvaa. Soseet aloitettiin pari viikkoa sitten ja ne uppoavat kaveriin hyvin. Tähän mennessä maisteltu perunaa, porkkanaa, kukka- ja parsakaalia. Tämän lisäksi jotain hedelmä- ja marjasoseita..nämä selkeästi niitä suosikkeja ;)) omaa maitoa tulee kiitettävästi ja tämän puolesta en ole halunnut hoppuilla soseiden kanssa.

p.s. Isoisoisäkin (vaari näin meidän kesken) vieraili viikko sitten Rasmuksen nimipäivän kunniaksi :)

maanantai 2. elokuuta 2010

ISI JA POIKA













on Pojat mökillä ja niin komeina että ;))

RASMUS SANTERI












Meidän hymypoika!
















Isoveli sai kuivata pikkuveikan pään kasteen jälkeen :)









Ristiäiset pidettiin 10.7. ja rakkaan poikamme nimeksi tuli Rasmus Santeri. Tilaisuus oli kotona ja ainakin äiti oli liikuttunut, niin herkkä hetki. Kummeiksi suostuivat Maija ja Sakun veli Sami.




Rasmus kasvaa ja kehittyy niin hurjan nopeasti! Nyt on useamman yön jo nukkunut putkeen 9 tuntia. Menee nukkumaan klo 20 ja herää syömään siinä 5 tai 6 aikaan. Niin ja on nukkunut jo pitkään omassa sängyssä, joka on kuitenkin meidän sängyssä kiinni. Rasmus myös pari päivää sitten kääntyi sängyssä kyljeltä mahalleen ja on nyt tehnyt sen pari kertaa...kohtahan se lähtee jo liikkeelle, kääk!


Kaveri on nyt sitten tottunut nukkumaan mahallaan, ei oikein muuten nuku öisin. Muuten mahallaan jaksaakin jo hyvin pitää päätä ylhäällä. Oltiin yhtenä päivänä äidin kanssa kauppakeskuksessa ja kaveri sitten valvoi melkein koko reissun. tyytyväisenä vain makaili vaunuissa. Otin sitten kahvilassa hänet syliini ja johan pää pyöri, kun piti kaikki liikkuva nähdä. Kovin on tarkkaileva ja tyytyväinen kaveri. Ottaa heti kontaktia, jos joku tulee näköetäisyydelle ja hirveä jutustelu alkaa. Poika on aikamoinen jässikkä, aika vankkaa tekoa ;)) on ollut ainakin ruoka-aikaan kotona!


Mökillä on nyt ehditty olla ihan ennätysmäärä. Isukki piti 6 viikkoa kesälomaa ja siitä ajasta oltiin 3 viikkoa mökillä. Ja säät on kyllä tänä kesänä suosinut. Taitaa olla ihan ennätysten kesä tämä intiaanikesä, useamman päivän mittarin lukemat ylsivät reippaasti yli 30 astetta.

Arki alkoi tänään ja terassiremontti jatkuu....toivottavasti vielä elokuussa pääsee juhlimaan terassin avajaisia!! Niin ja elokuussa alkaa myös vauvauinti, johon isoveikka pääsee mukaan.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Pörrö kasvaa

Maanantaina oltiin neuvolassa ja 6 viikon mitat oli 4950 g ja 56 cm. Juuri juttelin tuttuni kanssa, jolla on vain parin päivän ikäero meidän kaveriin, niin heillä kaveri painoi 5300 g ja syntyi kuitenkin reilusti yli 3 kiloisena. Pörröllä on kyllä mahtavat posket, mieleeni tulee vain yhden laulun sanat "jos posket ei näy takaa päin niin..." , jotta paksusti voidaan.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin pörrö hymyilee jo kovasti. Tänään hän sitten taas innostui äidilleen hymyilemään ja tuli jopa naurun "kiljahdus" ja kun äiti nauroi onnessaan, niin toinen vain innostui. Siinä sitten kyynelehdin onnesta, kun toinen sai äidin sydämen taas tekemään kärrynpyörää....miten voi pieni ihmisen alku olla niin valloittava! En muista, koska olisin tuntenut viimeksi niin voimakkaita rakkauden puuskia...kyllä tuollaisen hymyn jälkeen kaikki murheet kaikkoaa :))

Jännää tulee, kun päästään mökille ensimmäistä kertaa talven jälkeen sunnuntaina. Menen sinne poikien ja äidin kanssa. Täytyy viedä osa tarvikkeista mökille jo nyt, kun juhannuksena ei kuitenkaan saa kaikkea mahtumaan mukaan. Onneksi sääennuste näyttää lupaavalta ensiviikon alkuun!

Toivotaan siis oikein upeita kesäilmoja meille kaikille!!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

6 vkoa - Pörrön bestis





















Pörrö valloittaa jo hymyllään ja on löytänyt ystävän. Ostin joskus lelukaupasta aivan valloittavan pörriäisen, joka on nyt ollut hoitopöydällä. Pörrö on heti alusta asti sitä tuijotellut ja ilmeisesti nyt kun näkö on jo parempi ja kaveri on jo tuttu, niin se pitää heti nähdä, kun mennään hoitopöydälle makaamaan. Sille sitten tarinoidaan ja hymyillään oikein innolla!

Kaveri on alusta saakka ollut tosi jämäkkä ja pitää jo päätä tosi hyvin sylissä ja lattiallakin treenaa mielellään. Mahallaan tai selällään viihtyy lattialla hyvin.
Tarkistin juuri isoveljen neuvolakortista, miten tämä oli kasvanut Pörröön verrattuna ja Pörrö taitaa olla jo nyt kilon edellä kiloissa, joten menee kovaa vauhtia isoveljen kasvua edellä. Eikä siis ihme, kun päivisin tankkaa tiheään. Maanantaina neuvolassa saa taas tietää, miten kasvaa. Jotku 62 cm vaatteet menevät pian pieniksi.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Pörrö1 kk































Miten tämä aika menee niin vauhdilla!!?? Pikkuinen kasvaa ihan hirmuista vauhtia, vajaa 4 viikkoisena pituutta ja painoa oli 4115 g ja 53 cm. Ihan silmissä tuntuu kaveri kasvavan ja alkanut seuraamaan kaikkea liikettä ja ihmisten kasvot on just nyt niin IN että :)) hymyn häivettäkin on jo ilmassa...


Pörrö nukkuu yöllä pidempiä pätkiä siinä 3-4 h ja päivisin 2-3 h, syö vain välillä ja taas jatkaa uniaan. On sitten jäänyt aikaa vähän isoveikallekin!Pörröllä on ristiäiset 10.7. ja vasta etunimi on hänelle löydetty, toinen nimi vielä hakusessa. Ristiäiset pidetään kotona pienessä piirissä.
Itse olen jaksanut hyvin, välillä sitä on ollut väsyneempi, mutta hormonit pitää aika hyvin hereillä ;)) rintatulehduskin taisi olla, mutta sain sen kuriin ilman lääkkeitä saunomalla ja kuumalla suihkulla....huh onneksi!


Kovasti odotan, että päästään mökille touhuamaan, vielä joutunee odottamaan, että sinne ehditään. On jos minkälaista ohjelmaa. Mutta kotona olen todella viihtynyt ja ihanaa, kun Sasu nauttii myös. Tänään oltiin Lintuvaaran asukaspuistossa, kun samalla nähtiin Sasun entinen hoitaja ja Sasu pääsi leikkimään Onnin ja muiden tuttujen kanssa. Siellä oli Me&I -vaatteiden esittely ja tulihan sitä tilattua yksi hame itselle ja t-paita Sasulle! Ihquja vaatteita, aattelin alkaa emännäksi ja välittämään niitä.

p.s. Pörrö on kyllä veljeään temperamenttisempi ;)) ilmoittaa heti huudolla, jos joku ei miellytä!

torstai 13. toukokuuta 2010

Pörrön 2 viikko

Pörrön päivät ovat olleet leppoisia; syödään ja nukutaan. Yöllä nukutaan 3-4 h putkeen ja seuraava pätkä usein saman verran. Aamulla tietenkin kaveri haluaa vielä nauttia suloisista aamun tunneista ja vetelee sikeitä ainakin klo 9.00.

10.5. maanantaina olimme ekassa neuvolassa ja pörrön mitat oli 3160 g ja 50 cm. Painoa oli tullut viikossa reippaat 300 g (lähtöpaino 2830 g), joten kasvaa hyvin ja 2 viikon päästä uusi punnitus. Samana päivänä lähti napanuoranpätkä irti.

11.5. Pörrö makoili mun rinnalla ja keksi pitää päätä ylhäällä. Ja sitä sitten ei malttanut millään lopettaa...sen verran paljon oli nähtävää ;) nyt toisella viikolla huomaa, että kaveri on jo paljon tarkkaavaisempi.

13.5. kylvettiin ensimmäistä kertaa ja se sujui hyvin, ei tullut mitään turhaa paniikkia.
Miki serkkukin kävi kylässä ja menoa riitti kaikille koko päiväksi! ulkona oltiin koko päivä, kun helleaalto pääsi lämmittimään mukavasti helatorstaita! N ja Sasu juoksivat koko päivän, poika oli pakko laittaa iltakylpyyn, sen verran hikinen kaveri oli :))

Kiitos Henna taas teille mukavasta yhteisestä päivästä :)))

perjantai 7. toukokuuta 2010

Pörrön ensimmäiset päivät

Maanantaina 3.5. kotiuduttiin ja eka yö menikin tissitellessä 1-2 tunnin välein. Seuraava päivä meni ihmetellessä; imetys ja nukkumaan aika tasan 2 tunnin välein. Seuraavana yönä en sitten lähtenyt kaveria herättelemään ja nukkuikin 5 tuntia yöllä putkeen. Välissä imetys ja koko perhe nukkui onnellisesti klo 8.30.

Kolmaskin yö meni yhtä ihanasti ja päivällä jaksoi touhuta. Ulkona aurinko paistoi, joten lähdimme koko perhe pihalle. Kaveri olisikin nukkunut ties kuinka pitkään, mutta rinnat oli sitä mieltä, että nyt sitten pitää tyhjentää ;) niin sitä maitoa tulee enemmän kuin tarvis. Mutta hyvä niin, eipä tarvitse imetystä ressata. Kun kaveri on heti maaimaan tullessaan ottanut sellaisen asenteen, että tissiä imetään, vaikka mikä olisi!

Kaveri on kyllä valloittanut vanhemmat täysin. Pitkät silmäripset ja pitkä tumma tukka. Vielä ainakin on niin tyytyväinen kaveri....niin niitä vatsavaivoja, niitä varmaan tulee...ainakin pikkasen. Täytyy myöntää, että ehkä sitä osaa tämän toisen kanssa nauttia vauva-arjesta vielä enemmän. Sitä osaa ottaa rennommin ja muutenkin tietää, että jokaisesta päivästä pitää ottaa kaikki irti :))

Nimimerkillä: Synnytyshouroinen mamma

SYNNYTYSKERTOMUS



Pikkuinen pörrömme tuli maailmaan Vapunpäivänä 1.5.2010 klo 3.48. Mitat 2990 g ja 49 cm.


Keskiviikkona 29.4. olin taas äitiysjoogassa ja puolentoista tunnin ähkimisen jälkeen tuntui, että jotain tapahtui masussa tai raskauden suhteen. Tunnin jälkeen menin vielä työkaverille, koska asui siinä ihan vieressä. En kauaa jaksanut olla ja lähdin kotiin ja mielessä oli vain synnytys ja vauva….olin ihan varma, että synnytys alkoi lähestyä.

Seuraavana yönä supistelikin hiukan napakammin, otin aamuyöstä Panadolia ja se rauhoitti supistukset. Aamulla huomasin, että pöksyihin oli tullut limaista verta. Ajattelin, että tämä on nyt sitten varmaan sitä limatulppaa. Samalla muistelin, että tästä voi viedä vielä pitkään, että vauva syntyy. Torstaipäivä meni melko rauhallisissa suppareissa ja päätin, että jos yöllä alkaa taas supistelemaan kovemmin, niin en ota särkylääkettä. Yöllä supistelikin enemmän, mutta aamulla oli vain tullut lisää limatulppaa.

Päiväunien aikaan yhdeltä alkoi taas kovemmin supistelemaan, nousin ylös ja siinä ne tuntuivat, mutta ihan ok. Meille tuli vielä vieraita., olihan vappuaatto. Neljän aikaan kuitenkin supistukset alkoivat tulemaan aika tasaisesti 5 minsan välein ja koko ajan napakoituivat. Yritin vieraita huomioida, mutta täytyi vaan lopulta mennä sänkyyn kärvistelemään. Eikö sitten samaan aikaan esikoisella tullut vatsatauti. Miehen kanssa yritin siinä hoitaa toista ja mies piti seuraa välillä vieraille. Kello oli varmaan lähes 21, kun päätin että tästä kannattaa lähteä pikkuhiljaa synnärille. Soitimme äitini kotiin hoitamaan poikaa.

Klo 21.30 alkoi tulla lapsivettä ja samalla tuli äitini meille. Sanoin miehelleni, että nyt lähdetään, kun synnytys saattaa edetä siitä nopeastikin ja halusin jo päästä katsomaan tilanteen, kun supistukset olivat jo kovemmat.
Sairaalaan päästiin sisälle kymmenen jälkeen, sillä olin auki 2 cm ja kätilö sanoi, että synnytys on käynnissä. Saimme viimeisen vapaan huoneen, joten kävi tuuri. Amme oli varattu ja muutenkin kätilö ei suositellut, sillä lapsivesi oli aavistuksen vihertävää. Menin heti suihkuun ja istuin siellä terapiapallon päällä kaiken kaikkiaan 1 ½ tuntia. Alkoi kädet ja jalat väsymään siinä oloon ja päätin tulla pois. Supistukset olivat koko ajan kovemmat ja kokeilin liikutella lantiota nojaamalla sänkyä vasten, mies hieroi aina välillä selkääni. Tässä en jaksanut pitkään ja pyysin kätilön tarkistamaan, oliko edistystä tapahtunut. Onneksi synnytys oli edennyt hyvin ja olin jo jotain 3-4 cm auki. Kysyin, että saisinko ilokaasua tässä vaiheessa ja se auttoi sitten jonkun aikaa. Reilun tunnin taisin pärjätä ilokaasulla ja pyysin taas tarkistamaan tilanteen, kun oli aikas kovat kivut. Taas oltiin edetty ja taisinkin olla jo jotain 8 cm auki ja kun en vain uskaltanut jatkaa ilman kivunlievitystä, niin päädyin ottamaan epiduraalin. Se oli viimeksikin auttanut niin hyvin. Vaikka Jorvissa oli tosi ruuhkaista, sain ajoissa anestesialääkärin laittamaan katetrin. Kipu alkoi pikkuhiljaa helpottamaan, eikä puudutus onneksi rauhoittanut supistuksia. Muistaakseni sain puudutuksen n. 01.30 ja aika pian alkoi tuntua painetta jalkojen välissä. Tunsin joka supistuksen laskevan vauvaa alemmas, tosi tehokkaat supparit taisi olla. Ponnistamisen sain aloittaa puoli 4 aikaan. Taisi toisella ponnistuksella tulla vauvan pää esiin ja kätilö sanoi, että nyt seuraavalla vauvan on tultava ulos. Eipä siinä tilassa arvannut, että vauvan tila olisi saattanut äkkiä huonontua, jos en olisi saanut sitä pian ulos. Ponnistusvaihe kesti kaiken kaikkiaan 8 min. Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä ja tuli ulos käsi poskella :) episetomiaa ei tarvinnut tehdä, mutta kuulemma juuri tuo käsi sai muutaman pienen repeämän aikaan. Vauvan pisteet oli 9, 10 ja 10, väri oli ilmeisesti napanuoran takia hiukan huono. Mutta pirteä ja jäntevä vauva sieltä tuli. Kätilö hämmästeli ensimmäiseksi vauvan pitkiä ripsiä ja tällä kaverilla olikin tumma pitkä tukka. Veljellään tuskin oli tukkaa ja sekin ihan vaalea. Tukka oli tällä kaverilla äidiltä peritty tai siis mulla oli syntyessä ihan samanlainen. Lisäksi kätilö alkoi varovasti vetämään napanuoraa kohdusta ja hämmästeli, miten pitkä se oli. Harmi kun en huomannut kysyä, miten pitkä se sitten oli. Istukka tuli melkein samantein pois ja sekin oli huimat 620 g. Joten ei istukka ainakaan vauvan kokoon vaikuttanut, kätilö vain tuumasi, että sinulle syntyy vain näitä pieniä vauvoja :)

Sain vauvan hetkeksi paidan sisään ja sillä aikaa kätilö ompeli haavat. Vauva pestiin ja tämän jälkeen sain hänet rinnalleni ja kaveri kävi heti rintaan kiinni. Ote oli tosi napakka ja imetys lähti siitä hyvin käyntiin. Kovin kauaa ei ehditty siinä olemaan, kun joku hoitaja tuli huoneeseen ja sanoi, että 2 synnyttäjää ilman huonetta. Ei siinä auttanut kuin lähteä evakkoon, onneksi jaksoin kävellä omin voimin. Saimme väliaikaisen tutkimushuoneen, ennen osastolle siirtymistä. Sairaala oli edelleen ihan tukossa ja sulku tuli päälle. Sulku oli vapun aikana kahdesti päällä.
Olen niin onnellinen, että tämä synnytys lähti itekseen käyntiin, kun edellisestä lähti vedet tihkumaan ja mitään ei tapahtunut. Silloin odoteltiin reilu vuorokausi, ennen kuin käynnistettiin. Ei sen puoleen, oli noi supparit varmaan melko samaa luokkaa, vaikka lähti normisti käyntiin ;) ja olisin saattanut ne kestää, mutta en kadu epiduraalia. Mielestäni ei kannata rääkätä itseään ja varsinkin jos on väsynyt, niin saa hiukan levätä kun puudutus alkaa vaikuttamaan.Vauva-arki on alkanut hyvin. Vauva syö hyvin ja nukkuu vain. Sairaalassa oltiin 2 kokonaista päivää ja kotiin tultiin maanantaina. Keskiviikkona oltiin jo vaunujen kanssa pihalla, kun sää oli niin ihana